#56 Kotia kohti

Viisi viikkoa Irlannissa on nyt ohi. Ihan mieletön kokemus kaikkineen.

Hyvä porukka, mielenkiintoinen maa ja paljon kaikkea uutta.

Mulle reissu oli haaste, halusin repäistä ja katsoa pärjäänkö yksin.

Ujona ja epäluuloisena persoonana, oli mielenkiintoista lähteä avoimella asentaalla.

Hämmentävää, mutta jopa onnistuin siinä. Toivon että osa siitä avoimuudesta säilyy myös kotona.

On niin paljon helpompaa olla oma itsensä ulkomailla, vaikka mitä tapahtuisi,

et todennäköisesti näe heitä enää ikinä.

En tiedä puhunko englantia yhtään paremmin, mutta rohkeutta puhua tuli roppakaupalla lisää.

Enää en panikoi, kun joku yrittää  keskustella tai kysyä jotakin.

Haikea jättää Irlanti taakse, mutta olen erittäin iloinen päästessäni kotiin.
Vaikka se hevoseton elämä ihanaa onkin, kun sun ei tarvitse mennä kaatosateella tekemään tallia.
Pää ja kroppa kaipaa kuitenkin niitä rutiineja.
Selkäni ja polveni, eivät oo olleet näin pahassa jamassa muutamaan vuoteen.
Liikuntaa harrastettiin lähinnä pyöräilemällä töihin, ja lenkkeilemällä.
Pakko oli päästä lähes päivittäin pihalle liikkumaan ja haukkaamaan happea.
Innostuin jopa kokkaamisesta, minä, jolla on peukalo aivan keskellä kämmentä.
Hyvin maistui erimerkkiset keitot ja pöperöt.

Arki lähtee rullaamaan lauantaina täydellä teholla,herätyskello piippaa kahdeks korvilla
ja tallilla pitäisi olla 10.00,
moikkaamassa Wikua. Ihan hirveä ikävä!
Väsynyt mutta onnelline, kuittaa Tikkurilan juna-asemalta, vielä muutama tunti ja olen matkalla kotiin <3

ps. Ensi viikolla on Hevoset-messut!!!

#55 Täälä ollaan

Hello! Irlannissa ollaan oltu reilun kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko saatiin porskutella ns. omalla porukalla. (mun lisäksi sotelta lähti kaksi tyttöä) Päivät kului lähinnä kämpillä netflixin kanssa ja illat paikallista elämää ja kaupunkia tutkiessa. Iloisia yllätyksiä on onneksi kohdattu enemmän, kuin niitä huonoja juttuja. Mitä nyt puolikaupunkia kiinni, kun tuli säälittävät 7cm lunta. (okei okei, osassa maata lunta oli varmaa metri)

Asiat ei täälä ollut ihan niinkuin meille oli kerrottu, kämppä on kuitenkin kiva ja eikä mulla ole valittamista myöskään työpaikasta, vaikka sekin oli vaihtunut. Työskentelen siis hotellin toimistossa, lähinnä olen tarkistanut erillaisia listoja tai kirjoittanut papereita puhtaaksi. Sain jopa ihan oman projektin, suunnittelin ja toteutin äitienpäiväkynttilöihin tarrat, ja lätkin ne itse kynttilöihin. Ihan hauskaa!  Me asutaan täälä kolmen suomalaisen, neljän ruotsalaisen ja kahden hollantilaisen voimin. Hiukan hirvitti, kuinka yhteiselo sujuu, mutta ei ole kyllä sen enempää valittamista siitäkään. (mutta opettelisitte tiskaa..!)

Itsessään Irlanti on mukavan oloinen maa ja ihmiset ystävällisiä. Jopa hieman ärsyttävyyteen asti hoetaan "Hi, how are you?" Hämmennyn ja jäädyn edelleen joka kerta, kun kassalla sitä kysytää. Kuvattavia juttuja on valtavia määri, oikein ärsyttää, kun en ottanut kameraa mukaan. Oli yhden kämppiksen kanssa vähän puhetta, että lähdetään tutkimaan tuota virallista maaseuta joku päivä. 

Työmatkan varrella on pari hevosta, siinä onkin mun koko reissun hevos-saldo.. Etsin täältä ennen lähtöä vuokrahevosta ja löysinkin muutaman, mutta matkaa olikin yli 30km suuntaansa. Kuopattiin sekin haave, valitettavasti. Koetan saada aikaiseksi lähteä käymään lähimmillä talleilla katsomassa mikä meno.

Todistetusti olen kuitenkin nähnyt siis hevosen!

Kämppiksen kuva! Sen katot oli nätimmät