keskiviikko 24. tammikuuta 2018

#52 Uusi vuosi, ekat kisat

Hei vaan ja hellät tunteet! Vuosi vaihtui, mutta mikään ei muutu.. no ei, vuodesta on todennäköisesti tulossa jännittävin tähän mennessä. Lähden ihan pian viideksi viikoksi Irlantiin ja se kaikkein jännittävin juttu, josta uskaltaa jo ääneenkin mainita. Olen lähdössä kesäkuussa Belgiaan töihin! Jännittäviä asioita siis luvassa. 

Siitä kuitenkin ehkä myöhemmin lisää, nyt itse aiheeseen, eli kauden ensimmäisiin (ja mahdollisesti viimeisiin) kisoihin Wikun kanssa. Oltiin viikonloppuna 20.1 Zilpalla kisoissa, luokalla heA:10 2011

Meiltä oli väkeä kahdessa ensimmäisessä luokassa, joka tarkoittaa pitkää päivää. Onnistuin pitämään itseni lämpöisenä siihen asti, kun piti luopua kuomista ja haalarista, ja vaihtaa ne saappaisiin. Wiku oli verkassa aika kiva, reipas, mutta kuitenkin rauhallinen ja avuilla. Tein muutaman takarin ja nostoja, muuten yritin saada sen hyvälle tuntumalle ja takajalat alle. Olin vähän hukassa millainen verkka olisi hyvä, aloitin liian aikaisin, jolloin tuli liian pitkä tauko ennen rataa. Ponille siitä ei ollut haittaa, mutta olin itse niin umpijäässä, etten enää saanut varpaita liikkumaan. 




En muista olenko täälä ikinä maininnut, että olen kova jännittäjä. Kun pääsen radalle siitä tulee helposti selviytymistaistelu. Syksyn aikana ollaan kuitenkin jotakin saatu kalloon, koska pystyin radalla jopa pätkittäin ratsastamaan. Mun suurin tavoite radalle oli esittää lisäys, ei se vieläkään niin hulppea ollut kuin kotona, nyt oli kuitenkin jo yritystä! Kaikkineen rata oli positiivinen yllätys, Wiku oli tasaisempi ja enemmän mun kanssa, kuin varmaan ikinä ennen tätä. Vielä jäi ihan hirveästi korjattavaa, tuli katko vastalaukkaan, väistöt ja takarit olisivat saaneet olla selkeämpiä, pientä hienosäätöä. Radasta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis, sellainen että voin ehkä sittenkin luovuttaa Wikun jonkun muun alle, ilman että mun pitää tuntea huonommuutta. Hiukan kismittää, etten juurikaan ehdi sillä välttämättä itse kilpailemaan tässä keväällä, se tuntuu nyt käteen niin hyvältä <3 

Hämmentävää kyllä nappasimme 1. sijan prosentein 58.800%. Toiseen tavoitteeseen, eli 60% tulos, ei ihan päästy, ilmaisia pisteitä ei herunut mistään, vaikka tuomarointi muuten olikin erittäin asiallista ja reilua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti