#70 Pitkästä aikaa hyppyjä

Heissan!

 Me päästiin Wikun kanssa vihdoin hyppäämään torstaina. Oltiin tunnilla mukana, mutta sain tehdä aika itsenäisesti. Poni tuntui alusta asti aika hyvältä, vähän puinen vasemmalta, muttei mahdoton. Tultiin molemmissa suunissa kahta puomia, joiden välissä oli yksi laukka. Yritin keskittyä omaan asentoon, varpaat menosuuntaan, jalka hiljaa, sopiva myötäys, käsien asento ja nyrkit kohti kaulaa, ei korvia.. Muutama hyvä ja loput.. noh vähä sinne päin. Tehtävän loppuun kokosin ja ratsastin voltin. Treenataan tällä hetkellä sulkuja ja kokoamista vähän joka treenissä (eli max. kerran viikossa, jolloin ehkä ehdin talliin), niin myös nyt esteillä. Tarkoitus oli, että mun on pakko ottaa esteen jälkeen nopasti heppa takaisin avuille. Ja samalla vähän rennompi tapa treenata vaikeaa asiaa.

Toinen tehtävä oli ravista lähestyen puomi-pysty sarja siten, että esteen molemmilla puolilla oli törpäkkeet joiden välistä piti ratsastaa. Koko tehtävän vaikein osa oli sen toisen tötsä parin väliin pääseminen, oikeassa laukassa. Totesin olevani todella vino, kun Wiku vaihtoi aina esteellä laukan ristille. Poni hyppäsi kuitenkin kivalla motivaatiolla, oli menossa, muttei kuuma. Mulla oli siis liikaa aikaa keskittyä omaan istuntaan. Oli todella hankalaa olla sukeltamatta edelle ja vielä vaikeampaa olla lukitsematta kättä. Tuohon käden lukittumiseen on kiinnitettykkin huomiota reippaasti koko kevään ajan. Helpoissa tilanteissa se alkaa jo sujua ja pystyn ratkaisemaan tilanteen ranteet rentona. Kun liikkuvia paloja tulee enemmän palaan helposti vanhoihin tapoihin ja lyön ranteet lukkoon. Tällöin en pysty vaikuttamaan hevosen liikkeisiin tarpeeksi nopeasti, vaan tulen aina hiukan jäljessä käsijarru päällä. Hevosen on hankala jatkaa/palata rentoon liikkeeseen takaisin, kun ratsastaja on auttamatta myöhässä apujen kanssa. Ei auta muu kun treenata, idea alkaa sentään viimein olla hallussa. Pysty nousi 105cm, olin hämmentynyt, kun se mitattiin. Se ei pelottanut tai tuntunut pahalle, vaikka estettä lähestyttiin edelleen ravissa. Poni suoritti kyllä hienosti, ei meillä katto tule ihan kovin nopeasti vastaan kummassakaan lajissa, tuon ruunan kanssa.

Idea alkaa olla myös sulkujen suhteen hallussa, ne alkavat pikkuhiljaa sujua ravissakin. Vielä liikkeet vaatii paljon laajuutta, mutta nyt mennään jo samaan suuntaan. Satula tuotttaa vähän ongelmaa, en oikein tiedä johtuuko selän outo toiminta uudesta satulasta vai kuvittelenko vain omiani. Kun poni tulee takaisin kotiin ja jokapäiväiseen treeniin, käyn taas läpi kaikki satulat ja etsin sopivan, estepenkki onneksi on tosi jees.

 Lapsi kasvaa ja komistuu! <3 Niiskua yritetään edelleen tiineeksi ja Nappi on ollut tosi kiva. Ollaan nyt pari edellistä kertaa saatu nappulat oikoseen ja olen päässyt oikeasti vaikuttamaan. Muutama viikko sitten älysin ekan kerran hevosen selässä, ettei viime kesä ehkä ollutkaan ihan turha. Tuon asian tajuaminen on askel parempaan, tai ainakin halua uskoa niin

#69 Avainsana

Haaveilen levelin nostosta Wikun kanssa. Tällä kaudella on tarkoitus kilpailla heA ratoja ja saada niihin rutiinia. Kehittää lisäyksiä ja rentoutta, myös radalla. Isoin ongelma on oma jännittäminen, verkassa kaikki on super hyvin, mutta radalla lamaannun enkä enää ratsasta. Osa siitä on rutiinin puutetta, mutta enimmäkseen jännitystä ja epäonnistumisen pelkoa. Siitä syystä mielummin kisaan noilla nuorilla ja projekteille. Paineita ei ole, usein haetaan vaan tulosta ja ollaan näyttämässä paikkoja. Wikun kanssa taas on tunne, että pitää pärjätä ja todistaa omaa, sekä ponin osaamista. Onko muiden mielipiteellä sitten oikeasti väliä?.. No ihan tosissaan ei ole! Ja ne joita kiinnostaa tietävät millainen eläin mulla on alla ja niitä muita ei kiinnosta pätkän vertaa.

Oon opetellut ottamaan asioita rennommin. Vieläkin otan asiat liian vakavasti tai henkilökohtaisesti, mutta luulen, että suunta on vihdoin oikea. Kun talvella kävin moikkaamassa Wikua ylläpitokodissa, en uskaltanut ratsastaa sitä. En halunnut olla enää pettynyt, kun yhteistyö ei toimikkaan. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin touhuamaan ponin kanssa. Taisi olla eka kerta, kun mun oli tarkoitus kiivetä ponin kyytiin. Laittaessani sitä kuntoon se oli levoton ja tuiski hännällä. Soitin äidille itku kurkussa, ettei ponilla ole kaikki hyvin. Pelkäsin alkuun, että Wiku ahdistuu minusta ja on siksi niin levoton. Kävelyttäessäni ponia maneesissa, muistin miksi sen kanssa teen töitä. Se oli sellainen kliseinen "löydettiin kadonnut yhteys" momentti. Epämukavasta olosta huolimatta poni seurasi ja luotti muhun. Siitä hetkestä asti, oon asennoitunut Wikun kanssa tekemiseen eri tavalla. Päästin oikeasti irti paineesta pärjätä. Vieläkin se tunne hiipii välillä tajuntaan, mutta pyrin tunkemaan ne tunteen tiukasti takaisin maanrakoon. 

Olen muillekkin toitottanut, että mitä järkeä harrastaa, jos se ei tunnu hyvälle? Joko pitää lopettaa, tai keksiä, kuinka asia korjataan. Tauko talvella teki mulle hyvää, mutta veri vetää edelleen hevoseten luo. Ei ole järin helppoa oppia ajattelemaan asioita vähemmän kriittisesti. Mutta se tie täytyy vain kulkea, jotta joskun opin nauttimaan elämästä. Enkä jatkuvasti pelkää virheitä ja epäonnistumisia. Mä uskon, että mulle tää on se avainsana, ainakin tällä hetkellä. 

Tää postas vähän karkasi käsistä. Toivottavasti se kuitenkin herättää jotakin ajatuksia

#68 Lomalainen

Tai ainakin hevoseni on! Wiku nauttii laitumista muun lauman kanssa "mökillä" ja Niisku on miehelässä. Mä sen sijaan paiskin lähinnä töitä.

30.5 oltiin Wikun kanssa kisoissa, 2-tason heA. Oon päivään tosi tyytyväinen, kaikki meni niin kuin piti. Prosentit meni yli 60 ja samalla korotettiin viimevuoden tulosta samalta radalta, samalla kentällä. Poni oli rauhallinen koko reissun, eikä maha oireillut! Nyt poni saa laiduntaa ja lomailla, joitan tunteja se tekee ja mä käyn sitä liikuttamassa aina, kun pystyn. Vaikka sille massaa halutaankin, ei sen sovi ihan lihapullaksi muuttua kesän aikana! Tarkoituksena on katsella kesälle muutamat kisat ja valmennuksia, jos työt sen sallivat.

Niisku, mun pieni murheenkryyni.. Hänelle on uusi koti tiedossa, tuttavan tallissa. Nyt toivotaan, että kaikki menee nappiin ja saadaan Niisku tiineeksi, jonka jälkeen se pääsee muuttamaan uuteen kotiin. Sen aikaa ratsastelen sitä kotona ja puuhaillaan yhdessä. Harmittaa suuresti ja jokaisen hyppäämisen jälkeen vielä enemmän. Tuo tamma kiikutti mut hienosti yli 105cm okserista korvat hörössä, vaikka itse jäädyin totaallisesti matkalla ja yritin pysyä mukana. Oon saanut ihan hirveästi itseluottamusta Niiskun myötä, olisi ollut ihan super hienoa päästä joskus kilpakentille sen kanssa. Harmittaa, mutta josko sen varsasta tulisi aikanaan yhtä hieno ja luotettava ratsu.

Hypättiin aika ahkerasti ennen hevosten muuttoa, pääsin hyppäämään myös Napilla. Oli hauska nähdä, kuinka tamma innostui esteiden noustessa ja oli ihan hommassa mukana, vaikka alkuun ei olisi huvittanut. Loppuraveista ei meinannut tulla mitään, kun se oli nostamassa laukan valmiina hyppäämään lisää. 

Auton ratissa on tullut vietettyä kamalasti paljon aikaa. Jotenkin tosi hassua, että oon suorastaan inhonnut ajamista joskus. Nyt on ihan parasta, kun saat aamuyöllä ajaa yksin, ihailla maisemia ja kuunella hyvää musiikkia tai podcastiä. Loppuun muutama kuva reissuilta ja vapaapäivästäni merellä:

                                                    

#67 Hukassa

Fiilikset on tällä hetkellä kaikkineen aika sekavat. Parikin postausta on jäänyt roikkumaan, kun tuntuu ettei aika ja jaksaminen riitä, pohtimaan asioita auki tekstin muodossa. Tässä kuitenkin vähän meidän kuulumisia.

Wiku palautui kotiin mahahaavan kanssa n. kuukausi sitten. Ponilla on kaikki hyvin ja se on tyytyväisen oloinen. Suunnitelmat Wikun kanssa on ihan auki, mutta näiden kahden ylläpito-kokeilun jälkeen, se ei meidän pihasta poistu kovin nopiaan. 

Pikkuhiljaa palaillaan kuitenkin töihin. Lauantaina oltiin oman tallin harkkareissa. Tuli muutama muuttuja ja kun en yhtään heA rataa muistanut ulkoa, menin Wikulla KN:n kangilla kisojen ulkopuolella. Kangilla ollaan menty viimeksi vuosi sitten, siihen nähden yllättävän hyvä rata. Jos kaikki menee hyvin ja ponin maha pysyy kunnossa, muutaman viikon päästä käydään pyörähtämässä kisoissa. 2-tason heA, paineita koetan välttää, en halua meidän tekemiseen enää sellaisia paineita, kun syksyllä. Mikään ei tuntunut riittävän ja Wikun ongelmat vain lisäsi paineita. Olisi pitänyt edetä ja kehittyä, vaikka pelkästään talliin meneminen ärsytti. Edetään rauhassa paremmalla fiiliksellä, eiköhän se tästä.

Niiskun kanssa ei mene sen paremmin. Oltiin viime viikolla ensimmäisen kerran oman tallin ulkopuolella valmennuksessa. Arvio ei ollut järin lupaava, niskan ongelmat vaatii luultavasti pidemmän kuntoutuksen ja hoitoa. Mitään ei varmaksi tiedetä, ennen kuvia. Niiskusta tehtiin kuitenkin myytinilmoitus siitoskäyttöön. Toisena päivänä oon asiasta ihan rikki ja halua sen itselläni pitää. Seuraavana järki muistuttaa, ettei mulla ole resursseja varsinkin, kun Wiku tuli takaisin, eikä sille ole toista ratsastajaa. Töissäkin pitäisi käydä.. Tällä hetkellä Niiskun kanssa lähinnä maastollaan, saan vihdoin länkkäsatulakin pois orrelta pölyttymästä! Niisku oli länkkärin kanssa ihan tyytyväinen, täytyy vain metsästää paksumpi huopa alle ja loput remelit. 

Sain vihdoin aikaiseksi hommata uudet saappaat, vanhat kuolivat jo Belgiassa, niiden kanssa sinnittelin tähän asti. Testasin kolmen liikkeen kaikki saappaat ja nuo kyseiset oli ainoat, joissa oli tarpeeksi lyhyt varsi. No alitin budjetin 200e ja sain vielä nauhalliset saappaat! Tähän asti olleet ihan pätevät, nauhatkin alkaa vihdoin olla sopivan tiukalla. Myös uudet jalustimet tuli vihdoin! Oon aina tykännyt noista nivelletyistä, lisäksi nämä kääntyy jo valmiiksi "oikein päin". Nilkka ja erityisesti polvet kiittää. 

Viimeinenkin lähijakso on tältä keväältä purkissa. Helpottavaa, kun saa pienen tauon kaikesta reissaamisesta ja aikataulujen laatimisesta. Kesällä on tarkoitus tehdä töitä ihan muualla, kuin tallissa ja palauttaa ratsastus hetkeksi takaisin harrastukseksi. Kilpailla mahdollisuuksien mukaan ja  muuten vain nauttia tekemisestä. 

Ypäjällä on ihan parasta, kun pääsee seuraamaan eri valmentajien tunteja

Paljon on maailmassa kivoja hevosia, mutta hänessä oli sitä jotakin <3

#66 Tupsujalkoja ja opintoja

Sangen tehokkaat kolme viikkoa Ypäjää tässä kuussa! Ekalla viikolla lääkintää ja hyvinvointia, toisella opetusharjoituksia ja ruokintaa. Tällä viikolla olisi ollut kasvatusta, mutta olinkin sen jo suorittanut. Ypäjälle kun kuitenkin ajoin, niin kävin kysymässä onko menossa mitään tunteja, joille voisin mennä kuuntelemaan. Päädyin yrittäjyyden kurssille, mikä oli oikein hyvä valinta. Sain paremmat ohjeet näytön suorittamiseen, sekä viisi ensimmäistä sivua kirjoitettua. Tunnilla tehtiin myös katelaskelmat, josta saan mukavan pohjan muutamaan muuhun tehtävää. Vihdoin alkaa tämäkin homma edetä! Ehdin tiistaina seurata Richard Whiten valmennuksia useamman, alkuun oli hankala seurata ja kaivella sanoja muistista. Nii sormet syyhyää päästä kokeilemaan kaikkia uusia ideoita!

Maanantaina käytiin Wikun kanssa maastossa, harmittaa hitokseen, ettei pohjat antaneet vielä päästellä menemään. Poni olisi ainakin ollut ihan valmis! :D Mentiin vielä lopuksi maneesille työstämään hiukan laukkaa. Samalla reissulla Salli pääsi myös töihin, edelliset kaksi kertaa en saanut sitä niin hyvin avoille, kun olisin halunnut. Kolmas kerta toden sanoo... Otin ihan pitkän kaavan läpiratsastuksen ja vitsit se oli KIVA! Tehtiin paljon töitä siirtymisillä molempiin suuntiin, erityisesti käynti-laukka-seis. Nostoista tuli loppua kohden super hyviä, teräviä ilman kohnotusta. Sain avut vihdoin läpi, niin ettei Salli jäänyt ohjalle makaamaan, vaan kantoi itsensä. 

Uudet pöksyt, tekee heti vähän paremman ratsastajan :D

Tiistaina ja keskiviikkona lähdin koulun jälkeen Loimaalle ystävämme luo. Ti pääsin ratsastamaan, molemmat karvakorvat oon nähnyt livenä kerran, kun talvella olin pitämässä tunteja. Hupaisia tuttavuuksia molemmat, ic kanssa keskityin rentouteen ja tahtiin, sekä tehtiin väistöjä jotta molemmat pohkeet menisi läpi. Puten kanssa herkistelin pohkeelle siirtymisten kautta ja taivuttelin kaarevilla. Tein ravissa liikaa ja lapsosella loppui puhti, muutaman noston sain ulos, jätin kuitenkin suosiolla kesken. Ke putte oli parempi, jatkoin herkistelyä nostojen merkeissä hän jopa vähän innostui. Illalla huusin vielä yhden tunnin

Niiskulle kuuluu hyvää ja ollaan päästy kivasti eteenpäin. Tänään muutaman vapaapäivän jälkeen otettiin askelia taaksepäin, muttei tarvinnut aloittaa alusta. Eikö se silloin tarkoita edistymistä? Meillä on sopiva satula, kuolaimia joudutaan vielä lainaamaan, mutta omat on jo tilattu. HG muotoiltu 3-pala on todettu tällä hetkellä parhaaksi vaihtoehdoksi. Olikohan sunnuntai, kun käytiin maastossa pitkästä aikaa. Muutama kohta tiestä oli niin sula, että saatiin ottaa pätkä ravia ja laukkaa. Jännitin vähän pysyykö mopo käsissä, mutta ei ollut niin mitään ongelmia. Niisku hölkkäili tyytyväisenä menemään, ilman kiireitä.

#65 Eläinlääkäriä ja headshaking

Vihdoin saatiin vastauksia, vaikkei uutiset niin kovin iloisia olleetkaan. Eläinlääkäri kävi viime viikolla ja katsoi Niiskun. Tarkoitus oli katsoa vain torahampaat, voisiko ongelmat johtua niiden tulehtumisesta.

Niiskun kanssa on siis ollut ongelmana jatkuva pään viskominen, kuolaimettomilla se on vähäisempää, mutta jatkunut edelleen. Ajateltiin että ongelma voisi olla niskassa, vanhan vamman takia, osittain kipukäytöstä osittain opittu tapa. Aikaisemmin syksyllä meillä kävi Susanna katsomassa Niiskua, aloitettiin maastakäsin jumppaaminen ja uudelleen satulaan kouluttaminen.

Saatiin diagnoosi, Head Shaking. Se selittikin kertaheitolla jotakuinkin kaikki ongelmat päänheittelystä takajalkojen turvotteluun. Kyseinen sairaus on ennestään mulle hyvin vieras. Monen tunnin googlaamisen jälkeen lähti tilaukseen päähuppu ja turpaverkko. Kävin läpi kaikki mahdolliset versiot varusteista joista  voi olla apua. Sairaus aiheuttaa hermosärkyä, joka voi aktivoitua vaikka tuulesta tai auringosta. Huppu ja verkko saapui maanantaina, ja pääsivät testiin tiistaina. N on ollut todella vähäisellä liikutuksella muutaman kuukauden. Aloitettaan siis ihan rauhassa, hölkkäilemällä ja jumppataan sen mukaan, kun pystytään.

Tältä meidän varustus näyttää tällä hetkellä

Tiistaina testattiin huppua kuolaimettomien kanssa, muutos oli aika iso. Saatiin suht. rauhassa hölkötellä, vaikka otin vähän enemmänkin tuntumaa. Lopussa otettiin turpaverkko pois ja pään viskominen alkoi välittömästi. Se on siis ainakin jäämässä käyttöön. Tallissa sovittelin kuolaimia ja päädyin suoraan muovikuolaimeen, sen kanssa Niisku vaikutti tyytyväiseltä. Otetaan se ensikerralla testiin ja katsotaan kuinka käy. Hankalaksi tämän sairauden kanssa elämisen tekee, se että kaikki kipua aiheuttavat tekiät on suljettava pois kokeilemalla. On ilmeisesti hyvin yksilöllistä mikä toimii. Jollekkin toimii pelkkä korvahuppu ja toista pitää tarhata yöisin, ja ratsastaa kaikki härpäkkeet päässä, sikäli kun se on edes mahdollista. Niisku on onneksi oireeton tarhassa, jolloin astuttaminen on yksi mahdollisuus, kun kysessä on laadukas tamma.

Toivon että löydetään meille toimiva ratkaisu, mutta jos  Niiskua ei saada kivuttomaksi pitää miettiä astuttamista tai lopettamista. Kipeää hevosta ei lähdetä kiusaamaan, vaan päätetään mikä on reiluin ratkaisu. Toivotaan kuitenkin parasta, että päästää ratsastuksessa hevosen kapasiteettiin käsiksi.

#64 Ypäjällä ja uusia tuttavuuksia

Heissan, pitkästä aikaa! Vuosi on vaihtunut, uudet kujeet ja sitä rataa. Ei oikeastaan, mutta tänä vuonna otan vähän enemmän aikaa itselleni ja opettelen kuuntelemaan omiakin tarpeita.

Niiskun kanssa treenejä

Hevosille kuuluu ihan hyvää. Wiku oli oma pirteä itsensä ja Niisku voi hiukan lihavasti. Niiskun kanssa ollaan viimeiset 2kk tehty tosiaan vain maasta, jouksutettu, jumpattu, käyty kävelylenkeillä ja rakennuttu luottamusta käytävällä ja selkään nousussa. Ollaan edetty aika hitaasti, viimeksi laitoin ekan kerran suitset päähän. Pääsin selkään ja kävelemään kokonaisen kierroksen ilman jännittymistä! 

Meille on muuttanut possu <3 

Koulun osalta mun kevät on aika kiireinen, tuun olemaan ypäjällä 2-3vk/kk. Kilometrejä ratin takana siunaantuu kiitettävästi.. Koululla oltiin viime viikolla ja kerrankin oli ohjelmaa. Tiistaina oli vain muutama tunti teoriaa, lähdin tuntien jälkeen Turkua kohden, jossa olin yötä. Kävin katsomassa ja ratsastamassa läpi Sallin, joka oli mulla 2kk ratsutettavana. Tamma oli toisena päivänä (ke) ihan super kiva ratsastaa, vaikkakin tosi eneginen. Sallin kanssa on kiva tehdä, se tekee mielellään töitä ja todella pehmeä suusta, vaikka on vielä nuori ja lihakset vasta tulossa. Pääsin myös tallin omistajan hevosen selkään. Super siistiä päästä ratsasmaan korkealle koulutettua hevosta, heti kun itse istut oikein toimii hevonen, kuin unelma. Huomasi kyllä, kuinka huonossa kunnossa on itse, kaiken tän sairaslomailun jäljiltä. 

Salli <3

Keskiviikkona ratsastin aamulla Sallin ja omistajan hevosen, jonka jälkeen suuntasi takaisin koululle. Pidettiin taas noin tunnin verran teoriaa, jossa käytiin läpi seuraavan tunnin opetusharjoitusten aiheet. Jonka jälkeen siiryttiin maneesille pitämään itse harjoitukset. Maneesi jaettiin puoliksi ja meidät kahteen 2 ja 3henkilön ryhmiin. Mun puolella aiheet oli peruutus ja mulla etuosa käännös. Molemmilla oli aikaa n. 15-20min käydä läpi tehtävä ja teettää se. Toisen ratsukon kanssa saatiin homma hyvin käyntiin ja pääsin korjaamaan, kaikkineen tosi tyytyväinen tähän. Toisella ratsukolla oli enemmän haasteita ja aika meni lähinnä siihen että saatiin hevonen kulkemaan rauhassa kulmista läpi ja edes liikkumaan rennosti. 

Ongelmatilanteiden ratkaisu koululla on tosi ahdistavaa, en tunne hevosia, enkä ratsastajia. Tekee mieli korjata, muttei tiedä kuinka uskaltaa ja saa sanoa. Oon todella tarkka istunnasta ja jään korjaamaan herkästi vain sitä. Kun oikeastaan mun pitäisi keskittyä opettamaan ja vahtimaan hyviä ja oikeita teitä. No ehkä se siitä harjaantuu, kun on pakko oppia. 

Tuntien jälkeen jäätiin seuraamaan kenttävalmennuksia. Katsomosta linjat näytti todella hurjilta, mutta sielä ne paineli menemään. Saan kyllä nostaa hattua, itsehän en pystyisi, etenkään jos alla on räjähtävä ruutitynnyri. Illalla meillä oli vielä ihan ratsastuskoulun tuntien seurantaa.

Torstaina oli lääkintää, juteltiin lääkkeistä ja varoajoista. Mielenkiintoista ja mä tykkään! Iltapäivästä viekä kuljetuslupa teoriaa ja koe, joka meni heittämällä läpi! On sekin sitten pois päiväjärjestyksestä. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä testaamassa luokkakaverin hevosta, jos ottaisin sen lainaan, ettei tarvitsis omien kanssa ajaa melkein kolmea tuntia suuntaansa, ihan joka viikko. 

#63 Viisi vuotta

Launtaina oltiin kauden vikoissa kisoissa, mentiin heA A-merkin kouluohjelma. Siitä kuitenkin tulossa oma postaus, kun saadaan kuvia.

Ratoja katsellessa, kun odotettiin omaa vuoroa tuli puheeksi Wikun ikä. Se on täyttää 10.! Yhteistä taivalta on siis takana viisi vuotta, en tiedä mihi tämä aika on mennyt. Vuosiin on mahtunut niin paljon tunteita ilosta turhautumiseen. Tulessaan poni otti kunnon ritoiloita ja uukkareita, heittäen selästä niin minut, kuin siskoni useampaankin kertaan. Silloin ei uskonut, että tuosta elukasta tulisi koskaan hevosta.

Muistettaan ikuisesti eräs talvirieha johon poni pakattiin myös mukaan. Ottaessani Wikua pois rekasta se riehkasi potkaisten mua ihan kunnolla reiteen. Se ei meinannut pysyä mulla ollenkaan käsissä, jolloin äiti joutui pitelemään sitä koko reissun. On koettu myös useammat kisat sen kanssa, joissa kukkapuskat tai joku ääni on aiheuttanut melkoisia loikkia ja sinkoiluja. Nykyään se on kisapaikoilla kelpo kaveri vaikka häverikkiä olisikin. Muistan myös, kun kerran maneesin päädyssä oli jotakin todella pelottavaa. Poni poistui 90 asteen kulmassa alta singoten maneesin ovea kohti, kävi tuuri ja sain sen käännettyä seinälle ennen ovea. Maastossa on tottakai otettu myös hallittomat lähdöt muutamaan kertaan, muistan turhan elävästi kuinka takaa kuuluu huuto, "älä anna sen kääntyä?!"

Tuollaisista ongelmista on onneksi päästy yli, edelleen se saattaa spuukailla kukkasia yms. hirviöitä, mutta enää sen kanssa ei tarvitse pelätä. Ollaan päästy siitä kaula rullalla kipittävästä ponista, mukavaan ratsuun, jonka kanssa voi harrastaa laadukkaasti kaikkea, johon ratsastajalla riittää kantti. Olen itse päässyt kehittymään niin monella tavalla tuon hevosen kanssa, etten voi olla muuta kuin kiitollinen kaikesta.

Ulkopuolisilta on ponista tullut paljonkin kommentia, enimmäkseen kylläkin ihailua. Mutta myös "sehän on vaan poni" kommenttia, jotka jatkuu ihan sinne "hullu nahka" osastolle. Parasta on, ettei monikaan -en edes minä itse- muista millainen työ sen eteen on tehty.  Mä olen kuitenkin päässyt kehittymään sen kanssa, sekä oppinut lukemaa Wikua ja ylipäänsä hevosia paremmin.

Haluankin muistuttaa, ettei kyse ole siitä millainen hevosesi on, onko se herkkä ja vaikea, varma konkari tai tyyppi jolle kaikki käy. Tärkeämpää on oppia itse lukemaan hevosta ja mukauttamaan itsesi hevosesi tarpeisiin. Et koskaan voi syyttää hevosta siitä mitä se on tai ei ole. Ongelma ja ratkaisu on aina ihmisessä, sun pitää olla se joka katsoo peiliin ja löytää teille sen oikean tien. En henkilökohtaisesti usko, että tältä pallolta löytyy ainuttakaan hevosta, joka on oikeasti vain täys mulkku. Takana on aina jotakin mitä ihminen teki, tai ei tehnyt. Luuli tekevänsä tai selitteli ainakin itselleen niin. Ensimmäisenä pois pitäisi tietysti sulkea kipu. Mutta sekin on ihmisen tehtävä todeta ja hoitaa jos mahdollista.

(c) Viivi K

Rauhaa, rakautta ja hyvä tahto, mä painun nyt talliin! Hejdo

#62 Ypäjä 2. lähijakso

Huh mikä viikko! Töitä, koulua, vähän lisää töitä ja ankaraa muuttamista.

Lähdin viime maanantaina (22.10) töiden jälkeen kohti Ypäjää. Tällä kertaa ilman hevosta, osittain hankalan kuljettamisen takia ja koska mulla on kaikki paitsi 2 rata tehtynä ratsastuksista. Se antaa vapautta liikkua enemmän, mutta olihan se hiukan tylsää, kun virallista koulua on vain muutama tunti päivässä, ilman ratsastuksia. Tiistaina lähdin aamutuntien jälkeen kohti Lietoa, ratsastamaan ensimmäisiä "oikeita" asiakashevosia. Alleni sain todella kivan tamman, josta on tullut vähän haastava ratsastaa rikottuaan leukaluunsa jokunen vuosi sitten. Kun oikea pohje meni läpi, oli mamman kanssa todella kiva tehdä töitä. Toisena oli nuori suokki, hauska tapaus tämäkin. Hänestä vähän enemmän, jos saadaan kaikki menemään nappiin ja polle omaan pihaan treeniin.

Keskiviikkona oli ensimmäiset ihan kunnon teoriat, aiheena tuotteistaminen. Merkonomin papereista on sikäli hyötyä, ettei niinkään uutta tietoa tullut. Enemmänkin vinkkejä, kuinka niitä oppeja voi soveltaa. Paukutettiin kahden päivän tunnit yhteen, jotta päästiin lähtemään torstaina aikaisemmin. Pääsin luokkalaiseni mukaan, kun hän lähti valjakko valmennukseen Loimihakaan. Tarkoitukseni oli lähinnä kuvata, mutta loppupeleissä seisoin kärryjen takana groomina. Pelottavaa, mutta aika siistii!

Loimihaan sika, tuli hirveä ikävä meidän Vilhoa <3

Mulla on opiskeluissa se ongelmana, että hyppäsin suoraan toiselle vuodelle, eli mulla on kaikki ekan vuoden opinnot tekemättä. Niiden osalta on hankala saada apua, kun ei ole mitään hajua mistä ja keneltä niitä pitää kysellä. Koetan parhaillaan saada toimistolta kiinni jonkun, joka osaisi auttaa eteenpäin. Periaatteessa saan kaikki näytöt kyllä tehtyä, mutta kun kerran koulussa on, olisi kiva oppia ne asiat kunnolla, eikä vain päästä läpi näytöistä.

Ekalla jaksolla suoritin esittämisen, lastaamisen ja perusratsastuksen näytöt. Nyt viimeksi esterata 1, C-merkin ja KN kouluohjelman. Toivon todella, että arvioinnissa on käynyt virhe, sillä sain 1 radasta vain 2.75 ja esittäminen oli kuitenkin 5, joka meni omasta mielestäni penkin alle. Heitän saman tien hanskat tiskiin, jos tuolla radalla ei saanut edes sitä vaadittua 3:sta, ellei sitten tule todella hyviä perusteluja että miksei.

Torstai aamuna oli opetusharjoituksia, jokainen piti n. 20-30min tunnin. Joka sisälsi joko alkuverkan ja työskentelytehtävän, tai toisen työskentelytehtävän ja loppuverkan. Mulle tuli ekan ryhmän loppuverkka. Tiedän että olen turhankin itsekriittinen, mutta yllätyin kuinka positiivista palautetta sain. Korjattavaa ja opittavaa on paljon, mutta nosti hiukan itsetuntoa, kun ei ollutkaan ihan paska. Teetin lumiukko-kuviota, tehtävä on hiukan liian haastava heC tasoisille tuntilaisille, mutta tälle ryhmälle se oli ihan toimiva. Saisin selittää tehtävät yksityiskohtaisemmin, olla enemmän vuorovaikutuksessa ratsastajien kanssa, sekä kehua paremmin. Kehuminen on näistä se vaikein opetella. Kiitän kyllä, kun menee hyvin, mutta saisin olla vielä positiivisempi.

Ratsastin itse toisessa ryhmässä ja sain koululta lainaan ratsun. Ihan törkeen magee hevonen! Olin ihan myyty, kun otettiin ekat siirtymiset, hiukan oli hepassa laatua. Pikkasen harmitti, ettei yhtään päässyt testaamaan mitä sillä olisi ollut tarjota. Jokaisen tunnista sai itsellekin vinkkejä, muutaman tehtävän ja vähän suuntaa mitä kannattaa ja mitä ei.


Loppu viikko onkin laitettu kämppää kuntoon ja muutettu. Viime yö nukuttiin vihdoin yhdessä omassa uudessa kodissa. Vielä on kaikki levällään ja mulla puolet omaisuudesta porukoilla, mutta pikku hiljaa. Niisku on toistaiseksi saikulla impparin takia, katsellaan loppuviikosta voidaanko alkaa taas liikuttaa. Joka on toisaalta ihan hyvä, muuten loppuu vuorokaudesta tunnit.


Millaisia postauksia haluatte lukea Ypäjältä ja opintojen etenemisestä? Kommenteihin saa muutenkin heittää vinkkiä, miten voisin lähteä blogia kehittämään.

ps. kilpailukalenteri on myös päivitetty

#61 Ongelman ratkaisu, vai sen kiertämistä?

Usein keskustellaan ja tulee muuten mietittyä onko tuossa touhussa mitään järkeä. Niin omassa, kuin muiden tekemisissä. Onko tusta kuolaimesta tai remelistä muka jotakin hyötyä?  Pitäiskö vain oppia ratsastamaan, eikä selitellä. Niiskun kanssa on taas joutunut pohtimaan johtuuko ongelmat hevosesta, historiasta vai ihan pelkästään siitä, etten itse osaa. Vai onko se sittenkin näiden kaikkien summa..?

Niiskulle on todennäköisesti joskus tapahtunut jotakin, kaulan lihaksissa on epäsymmetrisyyttä, joka aiheuttaa mm. pään viskomista. Hevonen siis on tai on ollut kipeä. Lähdettiin purkamaan tätä ratsastuksella, tasaisempi käsi, jalka, istunta. Ympyrällä keskittyen vain tasaisuuteen. Soviteltiin muutamia kuolaimia, parhaaksi todettiin oliivi kolmipala, jolla mennään edelleen, jos kuolaimet on suussa. Tämä tuottikin tulosta, opittiin tuteman toisemme paremmin. 

Niisku saunoo säännöllisesti, jotta lihakset saadaan pidettyä mahdollisimman rentoina. On mukavampi tehdä töitä, kun kroppa toimii. Myös lihakset pääsevät rekentumaan oikeisiin paikkoihin, kun mistää ei kinnaa vastaan.

Ollaan kokeiltu myös martsaa, kuminauhaa ja gramaaneja. Kuminauha ei toiminut ratsastaessa lainkaan, hevonen hermostui vaan entisestään. Gramaanit taas toimivat hyvin, pelivaraa on enemmän ja hevonen on tyytyväinen, kun sai pitää kaulan alempana. Apuohjat eivät kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu. Näistä opittiin yhdessä missä menee hevosen kipurajat ja vielä paremmin tekniikat pään viskomisen keskeyttämiseen. Muistutteli myös ulkoapujen tärkeydestä.

Tällä hetkellä paras ratkaisu on ollut kuolaimettomat. Niisku on paljon tyytyväisempi ja rauhallisempi, se myös likkuu mielettömän hyvin. Liikeessä on helpompi istua, kun ravissa on joustoa ja on edes jonkin näköinen tuntuma. Alkuun Niisku painoi kädelle todella vahvasti, ollaan kuitenkin päästy tekemään töitä asian eteen. Vielä se saa nousta kilometrin verran ylös, mutta suunta on oikea. Vauhtia on toisinaan liikaa, se tulee kuitenkin hyvin takaisin, kun muistaa itse käyttää niitä vatsalihaksia. 

Sama pätee hypätessä, kun minä rauhoitun ja muistan istua, tulee Niisku hyvin alle ja hyppää tasaisemmin. Hypätessä ollaan tehty pelkästään tekniikkaa pienellä tehtävillä. Tarkoituksena vain saada hevonen pysymään rauhallisena apujen alla. Tämän viikon estetunnin jälkeen teki jo mieli nostaa hiukan tehtäviä. Vielä ei ole sen aika, on kuitenkin mukava huomata kuinka yhteistyön kehityy kerta kerralta. 

Viimeksi oli testissä kuolaimeton + kuolain yhdistelmä, joka toimi megahyvin. Niisku pysyi rauhallisena kun suussa ei ollut liikaa painetta, mutta nousi edestä helpommin ylös. Tällä yhdistelmällä ja kuolaimettomalla mennään toistaiseksi. Päästään tekemän tehtäviä ja samalla opetetaan uudelleen kuolaimeen. Yhteistyö on kaiken a ja o tämän kanssa, on hieno ja turhauttavaa päästä työskentelemään Niiskun kanssa. Hevonen kehittyy koko ajan lisää, samalla kun minä opin uutta. 

Tästä tulee vielä hyvä! 

#60 Kisoja ja kommeluksia

Huh! Viimeiset puolitoista viikkoa on ollut yhtä hullunmyllyä.

Mies pääsi myös edustamaan, hevosihmiset on kuulemma vähän outoo porukkaa :D harrastuksena kullakin

22.9 oltiin Zilpalla kisoissa, Niiskun kanssa tavoiteltiin hyväksyttyä tulosta ja katseltiin kuinka se toimii. Verkan alussa Niisku oli ihan super hyvä! Hiukan se jännittyi kun kavereita meni ohi. Saatiin hiukan yli 60% tulos mikä oli paljon enemmän, kuin odotin. Neiti käyttäytyy kiltisti kisapaikalla, eikä sen suuremmin tarvinnut hävetä.
Wikun kanssa mentiin vain heB, kun oli kaksi muuta hevosta mukana. Meidän paras rata, pystyin jopa pätkittäin oikeasti ratsastamaan jännityksestä huolimatta. En varmaan ikinä ole ollut niin tyytyväinen radan jälkeen.

eikö päästäs jo kotiin? jooko..

Mun piti aloittaa pari viikkoa sitten Turussa opiskelut harrasteohjaajaksi. Tuli kuitenkin muutama muuttuja ja päädyin aloittamaan opinnot Ypäjällä. Olen ryhmäni ainoa tänä syksynä aloittanut, alkuun oli hiukan orpo olo, kun muut tunsivat toisensa. Mut otettiin kuitenkin hyvin mukaan ja porukka on kaikkineen huippua. Wiku oli mulla mukana ja käyttäytyi hyvin. Hiukan sitä stressasi, kun ei päässyt pihalle ennen iltaa. Mulla oli koulu- ja estetunti, torstaina pääsin suorittamaan ekan ratsastuksen näytön, sekä esittämisen ja lastaamisen näytöt.

Niisku pääsi kentälle availemaan paikkoja. Hirvikärpäset veks, niin pääsis maastoon...

Vauvva reenaa

Perjantaina tein osoitteen muutoksen, tänään maanantaina asun virallisesti poissa kotoa, ihanan mieheni avokkina! <3  Jännää! Perjantaina oli myös työhaastattelu ja sain vihdoin "oikeita"töitä. Sekä Punkku pääsi aloittaman ratsun uraa, mielettömän reipas 3v! Edes ekat askeleet eivät herraa hetkauttaneet. Vähän meni pupu pöksyyn, kun näki mut peilistä, mutta siitäkin selvittiin ilman suurempaa härdelliä.

Sunnuntaina käytiin myös katsomassa yhteistä asuntoa

Ei tartte olla niin ihmeellistä, ollakseen hyvää!

Lauantaina oltiin Myrkyssä 2-tason kisoissa. Mentiin eka 2-tason heA, joka oli vielä kaiken huipuksi FEI:n ohjelma (joka pitää mainita, koska se on kuulemma joku juttu nykyään) Sää oli jälleen mitä mielenkiintoisin, mikä teki Wikusta hiukan kuuron avuille. Onneksi se ei enää nykyään säiky niin hirvittävästi. Videolta rata näyttää oikeastaa ihan hyvältä, mutta tunnen persustan alla oli kaikkea muuta. Olin todella pettynyt suorituksen jälkee, tuntui etten saanut radalla mitään irti. Katseltiin verkkaa hetken aikaa, ennen kuin otettiin Wiku ulos. Ehdin jo siinä välissä masentua, kun kilpakumppaneilla oli toinen toistaan hienompia hevosia ja minä sielä joukossa pienen ponin kanssa. Ponista löytyy ehkä sittenkin vähän talenttia, huononakin päivänä sijoituttiin luokan puoliväliin, vaikka taso oli ihan riittävän kova. Vielä saadaan paljon treenata, jotta päästäisiin sijoituksiin kiinni. Prosenttit oli yhteensä karvan yli 60%.

Kamalaa kun tapahtuu paljon lyhyessä ajassa. Mietin pitkään yritänkö jakaa asioita eri postauksiin, mutta totesin tämän helpommaksi tällä erää. Jatkoa ajatellen, olisiko mukavampi lukea postaus aihe kerrallaan, vai onko nämä kootut teokset ihan okei, aina välillä?